Ruoka

29.7.2014

Gourmet-ruokaa työläiskaupungin tyyliin

”Mustamakkara on maailman ainoo kurmettiruoka, jota saa syärä pipa päässä” Ilmoittaa Tapolan koju Tampereen toreilla. Tampere ei olisi Tampere ilman sianveri-ruismakkaraamme. Oikeaoppinen nauttiminen vaatii pienen oppitunnin tamperelaisten herkkusuiden opastamana. Tapasin Tammelan torilla pariskunnan, joka tiivisti pääsäännöt: ”Kyytipojaksi kylmä sininen, ei rasvaton, maito ja puolukkahillo. Ympäristö on myös oleellinen; torilla makkara on syötävä. ”Jos haluat välttyä turistin leimalta tässä vielä peritamperelaisen tapa nauttia perinneherkku:

Ystävälliset pitkänlinjan tamperelaiset kertoivat parhaat vinkit mustamakkaran nauttimiseen

Ystävälliset pitkänlinjan tamperelaiset kertoivat parhaat vinkit mustamakkaran nauttimiseen

1. Valitse paikka. ”Täällä Tammelantorilla ja ´Alarannalla´ eli Laukontorilla on ihan omat tunnelmansa” pariskunta kertoo.  Alarannasta löytyvät upeat maisemat ja ärhäkkäät lokit. Tammela on taas mustamakkaran koti. Talvisin tapaamme syödä makkaramme kauppahallissa. Pääasia kuitenkin on, että torilla makkara on syötävä. ”Se maistuukin ihan erilaiselta muualla” minulle vakuuteltiin.

Tori se olla pitää! Laukonorilla (kuvassa) ja Tammelan torilla ovat omat kannattajansa

Tori se olla pitää! Laukonorilla (kuvassa) ja Tammelan torilla ovat omat kannattajansa

2. Jonota rauhassa. Makkara ei ole turistijuttu, vaan tamperelais-isä saattaa viedä koko perheensä kojulle herkkulounaalle.

Keskipäivä makkaranmyynnin kulta-aikaa

Keskipäivä on makkaranmyynnin kulta-aikaa

3. Paljonko laitetaan? Makkara ostetaan ilmoittamalla hinta kauppiaalle ja hän leikkaa sinulle palan. Euron pötkö maisteluun, kahdesta ylöspäin saa jo nälän loittonemaan. Muista lisukkeeksi sininen maito

Ei huolta! Saat kyllä makkaran kouraasi, vaikka hifistelijöiden etikettisäännöt unohtuisivat

Ei huolta! Saat kyllä makkaran kouraasi, vaikka hifistelijöiden etikettisäännöt unohtuisivat

4. Nauti perinteisesti seisten tai istahda rotvallin (katukivetys) reunalle. Nyt saa puhua ruoka suussa; sitä varten linnut majailevat torilla
5. Maha täynnä ja mainio mieli. Viskaa voipaperi roskikseen ja lähde tutustumaan toritunnelmaan.

Kasvisruokailijana en itse ole päässyt mukaan mustamakkarakulttuuriin. Toreiltamme löytyy onneksi huikea määrä valikoimaa. On rouheaa toriruokaa mm. muikkuroveita, raakaruokaa Böönassa ja etnisiä paikkoja maailmalta. Malesialainen ravintola Borneo torin laidalla on suloinen, intiimi ravintola mausteisine makuineen. Suosittelen.
 Eilen kävimme tutustumassa sekä paikallisten että kriitikoiden kehumaan Veijon Kokkitykki ravintolaan. ”Unohtakaa hienostopaikat! Tuoretta ja simppeliä järkevään hintaan” sanotaan. Veijo itse on mukava kaveri. Pitkän linjan tekijä kertoi salaisuutensa olevan vakioasiakkaat ympäri Suomen. ”Meitä ei myöskään huono sää haittaa, kun olemme täällä sisätiloissa” Lounaaksi valitsin päivän kalavalikoiman. Siinä oli sitten montaa sorttia: haukea, kampelarullaa ja jopa huippu herkullista lohimunakasta. Kermainen alkukeitto tiivisti runsaan aterian. Hinta-laatu-suhde oli mainio, kuten torin laidalla kuuluukin. Veijolla tunnelma oli, kuin olisin syönyt meidän Lapin mökillä: vasta valmistettua kalaa, perhepotretteja seinillä ja lämminhenkisiä ihmisiä.

Eat fresh! Torin tuoreustakuu on taattu

Eat fresh! Torin tuoreustakuu on taattu

Borneossa ei ole sorruttu suomalaistamiseen. Maut ovat aitoja. Nam!

Borneossa ei ole sorruttu suomalaistamiseen. Maut ovat aitoja. Nam!

Jonon mitta kertoo laadusta toriympäristössä

Jonon mitta kertoo laadusta toriympäristössä

Raakaruoka ja terveellisyys ovat päässeet torille mukaan

Raakaruoka ja terveellisyys ovat päässeet torille mukaan

a cake

Asiantuntevaa kokkausta ja mukavaa palvelua Veijon Kokkitykki -ravintolassa

Asiantuntevaa kokkausta ja mukavaa palvelua Veijon Kokkitykki -ravintolassa

Poikaystäväni muiden muoassa kehui Veijon mestaa. "Kesäni parhaat muikut!"

Poikaystäväni muiden muassa kehui Veijon mestaa:”Kesäni parhaat muikut!”

Kodikas tunnelma takaa viihtyvyyden

Kodikas tunnelma takaa viihtyvyyden

Tampereella toritunnelma on ainutlaatuinen. On hienoa, kuinka torikulttuuri loistaa täällä edelleen myös paikallisten keskuudessa. Toreilla voi nauttia Tampereesta kaikilla asteilla!

Market atmosphere

 


30.7.2014

Kun ei tiedä mistä aloittaisi

Ruokafriikin keitaassa, pohjoimaiden suurimmasta kauppahallissa valinnanvaraa löytyy kahden salin täydeltä. Kapeita kivipolkuja reunustavat perinteiset kahvilat, erikoisliikkeet, tuoksut ja tunnelma. Kauppahalli ei jätä kenenkään masua tyhjäksi. Edullisuus ja aitous ovat hallin takuu. Täällä Amerikan herkut, mm. hot dogit saavat uutta potkua.

Tämä paikka on unelma sekä herkkusuille että tunnelmoijille

Tämä paikka on unelma sekä herkkusuille että tunnelmoijille

Hypermarkettien aikakautena paluu juurille on nousussa. On mukava tietää, mistä suuhun laittamamme ruoka tulee. Lisäaineettomuus ja ekologisuus nostavat ruoan arvostusta. Kauppahallista ei myydä sikaa säkissä. Asiantunteva palvelu ja laatutakuu varmistavat sen. Tuotetta pääsee myös itse testailemaan välittömästi.

Luomu ainakin näyttää paremmalta ja pitää omantunnon puhtaana

Luomu ainakin näyttää paremmalta ja pitää omantunnon puhtaana

Kauppahallia pidetään yhtenä kauneimmista kauppahalleista Suomessa. 1901 perustettu ”Kauppakeskus” on pitänyt kiviset jylhät seinänsä, kaari-ikkunansa ja hämyisen valaistuksen. Sana ´halli´ kuvaa paikkaa mielestäni kovin huonosti. Korkea katto ja koristeelliset yksityiskohdat tuovat ostoshetkeen historiallista hohtoa. Julkisivu Hämeenkadulle päin on upea kaari ikkunoineen. Molemmin puolin hallia suojelevat kaupanjumalat Merkuriukset ja heitä ympäröivät kaksi käärmettä. Arkkitehtuuri Hjalmar Åbergin on julkistenrakennusten suunnittelijamestarina tehnyt jylhää jälkeä.

Pienet yksityiskohdat ja suuret puitteet tekevät shoppailuhetkestä erityisen

Pienet yksityiskohdat ja suuret puitteet tekevät shoppailuhetkestä erityisen

Suojeltu halli perustettiin sekasortoiseksi muodostunutta torikulttuuria hillitsemään. Tunnelma on astetta torien huutoa hillitympi ja ostokset saa tehdä tunnelmoiden. Kauppiailla on sinulle aikaa, joskus jopa pieneen juttutuokioon.

Kauppahalli tarjoaa henkilökohtaista palvelua. Oikeasti.

Kauppahalli tarjoaa henkilökohtaista palvelua. Oikeasti.

Yllättäen myös Tampereen paras ravintola Neljä Vuodenaikaa sijaitsee täällä. Ranskalais-suomalainen lounasravintola saa huikeat jonot puolenpäivän aikaan. Tuoreus ja laatu sen tekevät. Täällä ei ole sellaista ”mättölounas” – meininkiä. Neljän Vuodenajan special hot doigit ovat kyllä mainitsemisenarvoisia. Uusia tuulia amerikkalaisiin perinteisiin.

Neljän vuodenajan raaka-aineet tulevat viereisestä kojusta ja huippukokkien touhuja pääsee katsomaan avokeittiön merkeissä

Neljän vuodenajan raaka-aineet tulevat viereisestä kojusta ja huippukokkien touhuja pääsee katsomaan avokeittiön merkeissä

Kauppahalli tekee vaikutuksen, eläväisyydellään ja valikoimallaan. Täältähän löytyvät kaikki palvelut kampaamosta, alkuperäiseen lihakauppaan. Itse jään vain katselemaan ympärilleni. En tiedä mihin keskittyä kun kiintopisteinä voivat olla kaupunkilaisten keskustelut, ahventen hohtavat kyljet tai laadukkaiden keittiöiden höyryt.

 


 

30.7.2014

Mitä syödä Tampereella, jos elimistö asettaa rajoitteita?

Ruoka. Tuo ihmisen elintoimintoja ylläpitävä elementti. Nykyään useimmat ruuat valmistetaan automaattisesti laktoosittomiksi tai vähälaktoosisiksi, joten laktoosi-intolerantikon elämä on muuttunut aikaisempaa helpommaksi. Suurin osa allergisoivista ruoka-aineista on hyvinkin helposti vältettävissä, kunhan osaa lukea ruokalistaa tai avata suunsa oikealla hetkellä. Joillekin allergiat saattavat olla hengenvaarallisia, erityisesti pähkinät ja kala ovat näistä yleisimpiä. Sitten on näitä allergioita, jotka ovat lähinnä ärsyttäviä, joista itse kärsin. Olen laaja-alaisesti vilja-allerginen, enkä näin ollen voi syödä edes kaikkea keliaakikolle sopivaa. Tämä hankaloittaa melkoisesti ulkona syömistä, mutta kun osaa etsiä ja kysyä löytää itselleenkin sopivia vaihtoehtoja.

Valitettavan haastavaa on etsiä valmiiksi lounaspaikkoja, sillä likimainkaan kaikki ravintolat eivät vaivaudu merkitsemään ruokalistoilleen internetissä merkintöjä edes laktoosi- tai gluteenipitoisista ruuista. Lähes kaikki muut allergeenit on luettavissa suoraan ruuan sisältämistä ainesosista, mutta kun sanotaan vain ”kastike”, harvat asiakkaat osaavat päätellä mihin se on tehty.

Tampereen keskusta on pullollaan lounasravintoloita, joten vaihtoehtoja on melko lailla joka lähtöön. Pelkästään Hämeenkadun varresta löytyy valikoimaa pikaruokaravintoloista ja japanilaisesta ravintolasta, viikinkiravintolaan ja salaattibaareihin. Keskustorin ympäristö on aarreaitta myös ruokarajoitteisille, sillä Aleksis Kiven Kadulla palvelee viehättävä pikku kahvila Kaffila, jossa on laaja valikoima ainakin gluteenittomia tuotteita. Kauppahallissa puolestaan on gluteenittomaan leivontaan keskittynyt leipomo, josta tarkistin tänään valmistusaineet ja valitsin matkaan evääksi lohihyrrät, jotka valmistetaan riisi-peruna-maissi-jauhoseoksesta. Maissi on hieman ongelmallinen, mutta sen kestää pienissä määrin. Kivenheiton päässä Keskustorilta sijaitseva Viikinkiravintola Harald ilmoittaa listallaan, että lähes kaikki ruuat voidaan valmistaa laktoosittomiksi, vähälaktoosisiksi tai gluteenittomiksi. Useimmissa ravintoloissa on ainakin erillisestä pyynnöstä saada ruoka rajoituksiin sopivana.

Tänään kävimme testaamassa työkaverini Siinan kanssa Kauppahallin lounastarjontaa. Omien ongelmieni lisäksi Siina on kasvissyöjä, joten haastetta piisasi silläkin osalla. Kasvissyönti tosin otetaan tätä nykyä mainiosti huomioon, ainakin melko monessa paikassa. Muun muassa itse valitsemani Umami sanoi ottavansa kasvissyöjät ja allergiat huomioon, vaikka annos onkin omakase, eli kokin valinta. Lisäksi annokset valmistetaan tuoreista raaka-aineista aivan asiakkaan silmien edessä, joten koko ajan näkee mitä annosta tehdessä tapahtuu. Pääasiassa käytettävä kala ostetaan myös Kauppahallissa sijaitsevasta Nygrenin Kalaherkuista, joten tarjolla olevat annokset ovat käytännössä riippuvaisia siitä, mitä kalaa on ollut saatavilla tuoreena. Kokki Liqun Zhang ansaitsee kiitoksen myös siitä, että käytti hansikkaita valmistaessaan ruokaa. Annos itsessään oli monipuolinen, paahdettu lohinigiri, kaksi munakasrullaa ja valikoima erilaisia kasvismakeja. Sain siis nenäni eteen tuoretta ja värikästä ruokaa, mutta mikä parasta, se maistui aivan suorastaan taivaalliselta!

Siina löysi oman ruokansa Kauppahallin Kotilounaasta, jossa tarjolla oli aurinkokuivatulla tomaatilla ryyditettyä kasvislasagnettea. Siinan annos oli kieltämättä aika houkuttelevan näköinen ja varmasti noin kolme kertaa isompi kuin omani. Kauppahallin Kotilounaan eduksi on mainittava opiskelijaystävällisyys, sillä opiskelijakortilla lounaan saa viidellä eurolla, vaikka ei tuo alle kymmenen euron hinta päätä huimaavalta tunnu tuon kokoisesta annoksesta. Kotilounaan kaikki annokset jäävät tuohon hintahaarukkaan, kun esim Umamin isommat sushiannokset yltävät 15 euroon, mikä sekin on vielä vähän, jos vertaa aivan a’la carte-ravintoloiden listahintoihin. Tosin en voi omastani valittaa senkään osalta, että olisi loppunut kesken, tulin nimittäin kymmenestä sushipalasta aivan sopivan täyteen. Terveellisempäähän sanotaan olevan, että syö vähemmän kerralla ja hiukan useammin. Hyvä syy keittää kotiin päästessä ranskalaishenkinen Cafe au Lait lohihyrrän seuraksi.

Juttusarja ruokaongelmaisen lounasseikkailusta jatkuu myöhemmin tällä viikolla.

-Nina

Allergikot huomio! Kauppahallissa on Tampereen ainoa gluteeniton leipomo

Allergikot huomio! Kauppahallissa on Tampereen ainoa gluteeniton leipomo

31.7.2014

Ideoiden koti

Jo 1700-luvun lopussa kosken varsi huomattiin menestyksekkäänä paikkana. Suomen kuuluessa Ruotsiin kuningas Kustaa III perusti Tampereen uudeksi vapaanyrittämisen keskukseksi. Kuka vain saattoi kehittää idean ja kokeilla onneaan kosken varrella. Ideointi alkoi ja kasvoi kasvamistaan. Tuli Finlayson, perustettiin tehtaita ja pohjolan Manchester alkoi muodostua.

Kehitys on käynnissä vielä tänä päivänäkin.  Monet tuotteet ovat saaneet alkunsa täällä ja jatkuvaa kehitystyötä tehdään niin Hervannassa Teknillisellä yliopistolla kuin jokaisen kaupunkilaisen omassa päässäkin. Meillä on utelias suhtautuminen yrityksiin ja innovaatioihin. Jokaiselle annetaan mahdollisuus. Tänä kesä olen innostunut uudesta Tom & Crill –lounasravintolasta.

Tom & Crill on perustettu katu-uskottavaan paikkaan

Tom & Crill on perustettu katu-uskottavaan paikkaan

Mitä muuta ihminen voi toivoa? Kolmen ruokalajin menu laadukkaista raaka-aineista, huippuystävällinen palvelu, raikas miljöö hintaan 8.8e. Olen häkeltynyt.
Vuonna 2013 syksyllä Tom & Crill aloitti lounastoimintansa. Jo muutamaa vuotta aiemmin huippukokki Tomi Koskenniska (mm. hotelli Ilveksen keittiömestari) päätti kokeilla onneaan ja perusti menestyksekkään catering-yrityksen.

Ystäväni Rosanna oli innoissaan "Tänne tullaan uudestaan Siina!"

Ystäväni Rosanna oli innoissaan ”Tänne tullaan uudestaan, Siina!”

Poikkesin eilen lounaalle rouheisiin funkkis-taloihin Tom & Crill:iin ja yrittäjä-pääkokki Koskenniska istahti välipalalle viereiseen pöytään. Chilinen kasviskeitto edessään hän alkoi kertoa: ”Etsin uusia haasteita uralleni tuolloin. Nyt saan tehdä juuri mitä haluan”. Joo-o, mutta miten laadukkaan ruoan, hinnan ja kaiken yhdistäminen oikein sujuu? Entäpä ekoasiat? ”Käytän raaka-aineita, joita tukku tarjoaa ja totta kai sesongin mukaan. Suoraan sanottuna lähiruoka jne. ovat median luomia ilmiöitä. Lähiruokahan keksittiin jo sotavuosina. Kolikolla on kaksi puolta ja näin on vaikeaa tehdä eettisesti ´oikeita´ ratkaisuja. ” Koskenniska vertasi kalan hintaa Suomessa ja ulkomailla: ”Kuha Näsijärvestä maksaa viisinkertaisesti ulkomaiseen verrattuna. Miksi olemme niin ahneita?”

Rapeakuorinen leipä rouskuu ihanasti. Tom & Crill on myös varustettu kondiittorilla

Rapeakuorinen leipä rouskuu ihanasti. Tom & Crill on myös varustettu kondiittorilla

Joko vesi herahti kielelle?

Joko vesi herahti kielelle?

Milloin on taas valkosuklaa-moussea? Lämmin marjakiisselikin maistui mainiosti kun siihen dippasi tarjolla olleita keksejä:)

Milloin on taas valkosuklaa-moussea? Lämmin marjakiisselikin maistui mainiosti, kun siihen dippasi tarjolla olleita keksejä:)

Tom & Crill:in asiakaskunta koostuu niin TAYSin johtokunnasta kuin tavallisista rakennustyöläisistä. Rento tunnelma pitää jokaiselle ovet avoinna. Sijainti on ideaali Koskikeskuksen vieressä persoonallisissa funkkistaloissa. ”Olemme siirtäneet takaseinää jo kolme kertaa, kun asiakkaita on ollut niin paljon” Koskenniska nauraa. Itse toivon, että Tom & Crill säilyttää särmikkyytensä menestyksen jatkuessa. Intiimi, aito tunnelma, monipuolinen, vaihteleva ruoka ja ihana henkilökunta tekevät paikasta erityisen.

Luottakaamme itseemme. Tämä kaupunki ei olisi tällainen ilman yrittelijäitä ihmisiä. Tampere on mahdollistanut puitteet, ihminen on hoksannut idean ja napannut hyppysellisen onnea sekä luottanut itseensä. Rohkea yrittäjyys antaa potkua niin itselle kuin kaupungillekin.

"Avokeittiö näyttää, etteivät kokit ole mitään staroja vaan tekevät kunnon työtä" Koskenniska kertoo onnistuneesta ratkaisustaan

”Avokeittiö näyttää, etteivät kokit ole mitään staroja, vaan tekevät kunnon työtä” Koskenniska kertoo onnistuneesta ratkaisustaan

1.8.2014

Lounastaikaa itäisen Hämeenkadun tuntumassa

Jos katsoo Tamperetta Hämeensillalta kohti Rautatieasemaa, katsoo tietämättään Tampereen tiheintä ravintolakeskittymää. Voisi oikeastaan puhua Tampereen Runsaudensarvesta. Hämeenkadulla itselläänkin on jonkun verran ravintoloita, mutta erityisesti sitä ympäröivät korttelit suorastaan pursuavat vaihtoehtoja.

Reporting to duty - the new citybike embassador: Nina

Uusi kaupunkipyöräreportterinne Nina, valmiina palvelukseen

Ruokavalioni asettamien rajoitteiden vuoksi jätin pois lukemista kaikki pizzeriat ja muut italialaishenkiset ravintolat. Laadukkaita sellaisia tähän matkaan mahtui useampi, Tammerinpuiston Trattoria, turkulaislähtöinen Dennis, Como ja Tampereen kuuluisin pizzeria, Napoli, näin muutamia mainitakseni. Napolista itse asiassa saa pizzansa myös gluteenittomana, mutta päätin jättää sen kokeilemisen jollekin toiselle kerralle, sillä en kuitenkaan ole aivan varma mitä sikäläinen taikina pitää sisällään.

Makuhermoille on tarjolla vähän erilaisia kokemuksia pitkin matkaa. Espanjalaista henkeä voi tavoitella tapasravintola Inezissä ja legendaarisessa Bodega Saludissa. Saludin omistajuus vaihtui vuoden alkupuoliskolla, enkä sen jälkeen ole ehtinyt käymään siellä, kuitenkin palaute ravintolassa käyneiltä on pääasiassa positiivista edelleen, joten en usko laadun kärsineen muutoksesta.

Pohjois-Amerikan manteretta kaipaaville on tarjolla texmex-henkinen Pancho Villa, siipiravintolat Sticky Wingers sekä SiipiWeikot ja vastikään kasvojen kohotuksen kokenut New York. Pancho Villassa vallitseva hittituote ovat hampurilaiset, vaikka paljon muutakin on tarjolla, tämän houkutuksen päätin väistää suosiolla, sillä hampurilaiset ovat pizzan ohella niitä tuotteita, joita minulla on säännöllisesti ikävä. Sticky Wingers ei vielä ollut avannut oviaan, sillä kyseinen ravintola on hieman iltapainotteisempi. SiipiWeikot on Tampereen vanhin siipiravintola ja heidän valmistamiaan siipikastikkeita myydään myös kaupoissa. New Yorkin raskaat annokset eivät varsinaisesti houkutelleet näin kuumalla, vaikka herkullisia ovatkin. Ehkä sitten kun hieman viilenee, menen katsastamaan uusitun ilmeen.

Salaatteja ja ruokaisia leipiä on tarjolla Wayne’s Coffeessa, Siilinkarilla, Café Europassa ja Konditoria Kulmassa. Näistä suosikkini, jopa toinen olohuoneeni, on Café Europa Aleksanterinkadulla. Lounasaikaan siellä on tarjolla vaihtuva valikoima salaatteja ja leipiä ohi normaalin listan. Toki myös se normaali lista on olemassa lounasaikaankin. Wayne’s Coffee tarjoilee kahvien lisäksi lounasaikaan uuniperunoita ja salaatteja. Vuodesta 1960 toiminutta Siilinkaria pidetään ihan syystä palana tamperelaista kahvilakulttuuria, joten vierailua sielläkin voin suositella lämpimästi. Itse käyn siellä lähinnä kahveilla, koska erikoista valikoimaa on melko runsaasti tarjolla. Uusimpia salaattipaikkoja edustavat PureBite ja Greli. Greli keskittyy lounassalaatteihin ja asiakkaan toiveiden mukaan valmistettuihin annoksiin. PureBite puolestaan tarjoilee omien sanojensa mukaan puhdasta, tuoretta ruokaa aasialaisella takapotkulla.

Muita itämaisia makuja on tarjolla Japanista, Kiinasta, Thaimaasta, Intiasta ja fuusioituna Asian Bistro Masussa. Ortodoksisen kirkon vieressä on japanilainen ravintola Watami Sushi, jonka tosin jätin tällä kertaa väliin, koska eilen kävin Umamissa. Vaihtelu pitää mielen virkeänä. Thaimaalainen ravintola Faasai Koskipuistossa on lajinsa ainut edustaja Tammerkosken itäpuoleisessa keskustassa. Tosin, jos otetaan huomioon myös Thai & Laos- ravintolat, niin Suvantokadulta löytyy Nittaya. Intialaiset, New swagath ja Namaste, jätin nekin lämpötilan vuoksi väliin, sillä en vieläkään osaa tilata intialaista ruokaa oikealla tulisuusasteella ja päädyn harkitsemaan sukeltamista Tammerkoskeen. Talvella moiset lähinnä lämmittävät miellyttävästi. Kiinalaisia ravintoloita on eri tarpeisiin useampia. Lotus Garden Rongankadulla tarjoilee astetta hienompaa kiinalaista ruokaa ja suosittelenkin tätä kokeiltavaksi erityisesti, jos mieli halajaa tulista ja vähän erikoisempaa ruokaa perinteisen kanan sijasta. Itse viimeksi siellä käydessäni söin ankkaa ja avecilla oli tiikerirapuja. Molemmat annokset olivat erinomaisia. Lounasaikaan useimmat kiinalaiset ravintolat tarjoavat buffetlounaita, liikuin kuitenkin kohti lounastani niin myöhään, että tähän vaihtoehtoon turvautuminen ei oikeastaan ollut enää vaihtoehto.

Siten kuulinkin takeawayn kutsun ja päädyin Tampereen parhaaseen noutoruokaravintolaan. Se kantaa nimeä Pikkukiinalainen Nguyen Cao Su. Paikalla oli pari ryhmittymää syömässä myös ihan paikan päällä. Aika harvinainen näky sinänsä, sillä Pikkukiinalainen on useimpien mielestä nimenomaan noutoruokaravintola, lukeudun heihin myös itse. Yleensä noutoruokaa sieltä on hakemassa useampikin porukka, tällä kertaa onnistuin olemaan ainut. Pikkukiinalainen on nimensä mukaisesti pieni, mutta sen valtaisan suuri kilpailuvaltti on erinomaista laatua oleva, edullinen noutoruoka, jota vielä saa kerralla sen verran, että siitä syö kolmesti. Itselleni tarttui mukaan Kanaa Peking, 6,50 €. Sopivasti tulista, vähän hapanta ja vähän imelää. Herkullista. Lisäksi myös ruokarajoitteiselle turvallista, sillä kastikkeiden suurustamiseen pääsääntöisesti käytetään maissitärkkelystä, eikä vehnäjauhoja.

The Little Chinese

Pikkukiinalainen

Chicken Beijing

Pekingin kanaa – tästä söi kolmesti

Vaikka kuinka yritin, en pystynyt sisällyttämään tähän kaikkea mitä on tarjolla, sillä teksti olisi venähtänyt hieman turhan pitkäksi. Kaikkein parhaimman käsityksen tuosta Tampereen ravintolakirjosta saa kuitenkin, kun lähtee sinne itse seikkailemaan. Vaihtoehdoista ei ainakaan tule pulaa

 

-Nina

 


4.8.2014

Finlaysonin alueen ravintolat

Finlaysonin alueella on paitsi olennainen osa Tampereen historiaa, myös laaja valikoima kulttuuria ja ravintoloita. Tällä kertaa keskityn ravintolatarjontaan, kuten viikon teemana tähän asti on muutenkin ollut. Finlaysonin alueen valikoima on kuin koko Tampereen valikoima miniatyyrikoossa.

Kun kävelee Finlaysonin alueen portista sisälle, ensimmäisenä vasemmalla on Tampereen saksalaisin ravintola, Plevna. Plevnan erikoisuus on valikoima itse valmistettuja saksalaishenkisiä makkaroita ja oman panimon oluet. Itse suuntaan Plevnaan aina kun tulee ikävä saksalaisia Bierstubeja. Niin lähelle aitoa tunnelmaa siellä pääsee.  Toki listalla on paljon muutakin ruokaa, joka sekin on laadukasta ja rakkaudella valmistettua. Ruokavalioni puolesta Plevnassa joudun jättämään osan herkuista muille, mutta tarjolla on kyllä runsas valikoima gluteenittomiakin ruokia, sekä erinomaisia siidereitä ja panimosimaa.

Plevnasta eteenpäin seuraavana vastaan tulee Tivoli smørrebrød & øl, ensin terassin muodossa ja sisältä löytyy runsaasti lisää tilaa.  Autenttista tanskalaista tunnelmaa leipien muodossa. Ja pyydettäessä annokset saa laktoosittomana tai gluteenittomana. Ja kasvisruokailijoillekin löytyy vaihtoehtonsa.

Tivolin välittömässä läheisyydessä on menolippu suoraan Atlantin toiselle puolelle Classic American Dinerin muodossa. Eikä siinä kaikki, tunnelma on tiiviisti 50-lukulainen, joten aivan tavallisesta amerikkalaisravintolasta ei voida puhua. Tämä paikka kannattaa käydä katsomassa pelkästään jo sisustuksen takia. Myös monet paikan hampurilaiset on saatavana gluteenittomina ja laktoosittomia tai vähälaktoosisia vaihtoehtoja on runsain mitoin tarjolla. Mutta eihän menu sentään pelkkiä hampurilaisia ole! Listalla on myös salaatteja, kerrosleipiä ja pihvejä.

Aivan naapurista löytyy toinen 50-lukua henkivä ravintola, kaupungin tunnetuin salakapakka Speakeasy. Lounaalla on tarjolla ihan rehtiä kotiruokaa, mutta ravintolan pääpaino on siivillä. Monille Speakeasy onkin Tampereen The Siipiravintola. Siipien lisäksi tarjolla on burgereita ja kerrosleipiä. Tämän paikan vaihtoehdot gluteenittomalle syöjälle ovat rajalliset, mutta onneksi siivet ovat aina olleet hyviä.

Italialainen ravintola Bella Roma tarjoaa listallaan paljon muutakin kuin pizzaa ja pastaa. Italialaisethan ovat tunnettuja myös erinomaisista risotoistaan. Lisäksi a’la carte puolelta löytyy niin lihaa, kanaa kuin kalaakin. Intialainen ravintola Taj, valmistaa lähes kaikki ruokansa laktoosittomiksi ja gluteenittomiksi. Joten tulista ruokaa kaipaaville erikoisruokavalioisille ja vähän muillekin tämä on oikea osoite Finlaysonin alueella. Kevyempiä vaihtoehtoja tarjolla on Kahvila Nostalgiassa ja Siperian keskusaukion säännöllisesti nimeä vaihtavassa kahvilassa, tällä hetkellä paikan nimi on Pala Café. Lounasta on tarjolla molemmissa paikoissa ja erityisesti jälkiruokaa kaipaavat paikat sopivat mainiosti. Tosin suosittelen vilja-allergikkoja ja keliaakikkoja etsiytymään vaikka Tampereen Jäätelötehtaan jäätelöbaariin, jossa saa jäätelön halutessaan purkkiin.

Tänään kävimme vähän isommalla työporukalla syömässä The Grillissä. Lounas oli melko rehtiä kotiruokaa. Mutta mikään kasvissyöjän taivas tämä paikka ei selvästikään ollut. Lounaslistalla oli vain juustosalaatti ja normaalistakin listasta löytyy samanmoinen, toki eri juustolla. Lähes kaikki ruuat ovat laktoosittomia tai vähälaktoosisia. A’la carten puolella nuo isommat grilliannokset ovat useimmat myös gluteenittomia. Lounaslistalla gluteenitonta oli kaikki, paitsi salaatti, jonka kylkeen kuului leipä. Olen melko varma että salaatin olisi halutessaan saanut ilman leipää.

Oma annokseni oli grillattua possua ja herkkusienikastiketta juuresten kera. Juurekset tässä tapauksessa tarkoittivat perunaa ja porkkanaa, mutta tämä annettakoon anteeksi sillä ne oli maustettu rosmariinilla, joka on lempimausteeni. Lisäksi annosta oli piristämässä porkkanapyree ja parsakaali, jotka olivat niin tuoreen värisiä, että melkein ei uskonut kypsennetyksi. Porsas oli mainio, ei liian iso, eikä yllättäen myöskään liian raskas. Myös muut kehuivat annoksiaan maittaviksi, koko lounaslista tuli tällä ryhmittymällä testattua. Meni salaattia, possua, lohta ja poro-kasviskiusausta. Tunnelma oli kyllä hieman haikeanlainen, kun kyseessä oli parin ihmisen läksiäislounas. Läksiäislahjojen yhteydessä liikutukselta ei voitu välttyä. Muuten paikka oli mainio, tunnelmallinen ja palvelu ystävällistä. Pitänee joskus käydä kokeilemassa oikein a’la carten tuotteita.

-Nina


5.8.2014

Tampere – laivojen luvattu kaupunki

Tampere sijaitsee strategisesti kahden suuren järven välissä ja kummassakin järvessä on omat satamansa. Ja satama luonnollisesti tarkoittaa laivoja, reittiliikenteen ohella Tampereen satamista löytyy hieno valikoima ravintolalaivoja. Moneen lähtöön. Suuntasin kohti Ratinansuvantoa, joka on ravintolalaivojen luvattu maa.

Aloitin tutustumisen Tampereen moniin laivoihin Gastrolaiva M/S Tampereesta, sillä elimistöni alkoi ilmoitella lounasajan olevan käsillä. M/S Tampere on vanha laiva, joka on aikanaan liikennöinyt Tampereen ja Hämeenlinnan väliä ja on nyt tänä vuonna saanut uuden elämän ravintolana. Kesä- ja heinäkuussa tehtiin illallisristeilyjä päivittäin, mutta elokuun alkaessa risteilyjä tehdään enää tilauksesta.

Gastrolaiva m/s Tampere Ratinanniemen rannassa

Gastrolaiva m/s Tampere Ratinanniemen rannassa

Gastrolaivan ruokalista oli jännittävä yhdistelmä perinteistä suomalaista ja välimerellistä ruokaa. Tilaamani fetasalaatti ei ollut aivan perinteisimmästä päästä, mutta makuelämyksenä kerrassaan erinomainen. Lämpimiä kasviksia, rucolaa, pinjansiemeniä ja kalamata-oliiveja. Tämä kaikki tunnelmallisen soulahtavan musiikin ja auringonpaisteen kera ja lounas oli täydellinen. Varsinkin kun sen vielä kruunasi Tampereen Paahtimon erityisesti Gastrolaivalle valmistama kahvi, joka oli sekoitus Nicaraguasta ja Kolumbiasta peräisin olevia kahvilaatuja.

Lämmin fetasalaatti Gastrolaivassa

Lämmin fetasalaatti Gastrolaivassa

Ravintolapäällikkö Miikka Murtoniemi kertoi, että illallisristeilyjen lopettamisen jälkeen ihmiset ovat löytäneet Ratinanniemen puoleiselle rannalle aivan mainiosti. Paikka on sikälikin erinomainen, että auringon paisteesta saadaan nauttia pitkälle iltaan asti. Haastavinta risteilevän ravintolalaivan pitämisessä on saada käytännön asiat sujumaan jouhevasti. Aivan Gastrolaivan kupeessa on myös Laituri, ehkä Tampereen aurinkoisin terassi. Murtoniemi kertoi Laiturin olevan erityisen suosittu hieman vanhempien ihmisten keskuudessa, sillä musiikki pidetään hillityllä voimakkuudella ja omat ja muidenkin ajatukset pystyy kuulemaan.

Gastrolaivan toinen naapuri on ravintolalaiva Little Joe. Myös Joe tarjoaa ruokaa, focaccia-leipiä, salaatteja ja pizzaa. Käytössä olevia reseptejä viilattiin pitkin kevättä, jotta kaikki maut saatiin kohdilleen. Little Joen erityinen ylpeyden aihe on kaasutoiminen, pyörivällä kiviarinalla varustettu Italiasta suoraan tuotu Morellofornin pizzauuni. Uunissa on säädettävissä kaikki tarpeelliset ominaisuudet arinan pyörimisnopeudesta, uunin yläosan ja arinan lämpötiloihin. Oikeilla säädöillä pizza valmistuu noin kahdessa minuutissa, tai kolmessa kierroksessa. Uunissa on myös puuarina, joka sekin on säännöllisesti käytössä. Uuninlämmityksen ohella puuarinan funktio on luoda laivaan lämmintä tunnelmaa pimeneviin iltoihin.

Little Joe Ratinanniemen rannassa

Little Joe Ratinanniemen rannassa

Little Joessa sekä tarjoilija Jenny että kokki Pauli kehuivat työympäristöä miellyttäväksi. Yhteistyö toimii mainiosti ja sen huomaa myös asiakkailta saatavasta runsaasta positiivisesta palautteesta. Monet ovat onnellisen yllättyneitä pöytiintarjoilusta. Joe tarjoilee usein livemusiikkia ja tarkempia tietoja tapahtumista löytyy laivan facebook-sivuilta. Myös Joessa pidetään mainiona pitkälle riittävää auringonpaistetta, ihmiset viihtyvät laivassa mainiosti aivan pikkutunneille asti.

Salaatti, jota itse en syönyt. Nämä tarjoillaan Little Joessa pöytiin.

Salaatti, jota itse en syönyt. Nämä tarjoillaan Little Joessa pöytiin.

Laukontorilla majaansa pitävä Suvi-laiva on tamperelaista kesätunnelmaa perinteisimmillään. Suvi-laiva on viihtynyt lähes samalla paikalla vuodesta 1992 alkaen. Suvi-laivassa kuvaillaan miljöötä yksinkertaiseksi terassibaariksi, jossa viihtyvät monenlaiset ihmiset ikään ja sukupuoleen katsomatta. Lämpiminä päivinä yleisöä riittää aamusta iltaan ihan jonoiksi asti, myös arkena. Viihtymisestä kertoo sekin, että tarjoilija kertoi työskennelleensä Suvessa jo kuudetta tai seitsemättä kesää peräjälkeen. Järjestyshäiriöitä ei suuremmin kohdata, joskus joku haluaa hypätä uimaan, tai jotakuta alkaa nukuttaa kesken illanvieton.

Suvi-laiva, Tampereen perinteisin ravintolalaiva

Suvi-laiva, Tampereen perinteisin ravintolalaiva

Laukontorilta kulkee päivittäin laiva tasatunnein Viikinsaareen. Ravintolalaivojen yhteyteen tämä sopii siten, että Viikinsaareen kulkevat laivat on varusteltu A-oikeuksin ja perillä Viikinsaaressa on a’la carte-ravintola ja grillikioski. Viikinsaaressa on tarjolla viihdykettä moneen lähtöön. Uusimpina elementteinä on muun muassa kesäteatteri-esityksiä. Saaren länsiosassa on luonnonsuojelualue ja saaren ympäri kiertää 2,5 km pitkä luontopolku.  Saaressa on kaksi uimarantaa, minigolf-rata sekä pelikenttiä, joten ulkona viihtymisestä on tehty varsin helppoa.

Mustanlahden satamassa on tapahtumia pitkin kesää. Ravintola Kaislan ja kahvila Kortteen ohella satamassa on tanssipaviljonki ja ohjelmassa on musiikkia ja esittävää taidetta sekä markkinoita ja kokoontumisajoja. Mustalahti on myös höyrylaiva Tarjanteen kotisatama. Tarjanne kulkee Tampereelta Ruoveden kautta Virroille. Pyöräilevälle lomailijalle Mustalahti tulee tutuksi, jos lähtee tutustumaan Näsijärvireitin moniin vaihtoehtoihin. Näsijärvi-reitin voi katsoa alkavan Mustalahden satamasta. Näsijärvi-reitin kylkiäiseksi voi yhdistää virkistäväksi vaihteluksi Tarjanne-risteilyn, jotta loma ei mene pelkäksi polkemiseksi. Tarjanteen lähdöt ovat Tampereelta keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 10.15 ja Virroilta lähdetään takaisin samaan kellon aikaan torstaisin ja lauantaisin.  Tarjanteen kansilla on myös kahvila ja ravintola, joissa on tarjolla niin lounasta kuin a’la carte –annoksiakin, luonnollisesti kalapainotteisena. Ehkä jo ensi kesänä minäkin risteilen Virroille ja pyörällä takaisin kotiin?

 -Nina

[catlist id=28]